VASEMMISTOLIITON kansanedustaja Minja Koskela oppi jo 16-vuotiaana varautumaan ikäviin tilanteisiin Helsingin kaduilla koettuaan ahdistavan tilanteen junassa.
Koskela kertoo tapauksesta Fatim Diarran (vihr) ja tämän poliittisen avustajan ja entisen IS:n toimittajan Iida Tanin kirjoittamassa uutuuskirjassa Lupa olla tyttö (Into Kustannus), jossa useat julkisuudesta tutut naiset kertovat kokemastaan seksuaalisesta häirinnästä.
Koskela kertoo kirjassa, että hän oli 16-vuotias muuttaessaan asumaan yksin Helsinkiin. Eräänä päivänä hän astui M-junan ensimmäiseen vaunuun palatessaan kotiin ystävän kanssa vietetyn päivän jälkeen.
Oli ilta, ja vaunussa ei ollut Koskelan lisäksi kuin pari muuta matkustajaa.
”Pian vaunuun nousi kaksi isokokoista miestä. Molemmat olivat tukevassa humalassa. Aistini terästäytyivät ja valpastuin. Fyysisesti toimin vaiston varassa päinvastoin. Painoin itseni kasaan niin huomaamattomaksi kuin osasin. Ehkä minua ei huomattaisi, ehkä minua ei edes haluttaisi huomata. Olin väärässä”, Koskela kertoo kirjassa.
Tilanne muuttui hetkessä uhkaavaksi, kun toinen miehistä istui Koskelan viereen ja kietoi kätensä tämän ympärille. Pian mies myös kouraisi Koskelan rintaa.
Peloissaan ollut Koskela kuvaa kirjassa, kuinka hän yritti paeta mieheltä, mutta mies ”kahmaisi hänet kuristusotteella käytävälle.”
”Muut matkustajat eivät tehneet mitään, todennäköisesti he eivät uskaltaneet. Olin yksin ja peloissani. En tiedä miten, mutta jotenkin onnistuin irrottautumaan miehen otteesta. Olin kuitenkin väärällä puolella vaunua, ja päästäkseni ulos minun olisi pitänyt päästä miehen ohi. Miksi, miksi olin valinnut ensimmäisen vaunun?” Koskela soimasi itseään.
KUIN ihmeen kaupalla Koskela pääsi juoksemaan lukitulle kuljettajan ovelle, jota hän alkoi hakata kädellään.
”Ovi ei auennut, mutta sivusilmällä näin, että kaksi konduktööriä juoksi ulkona kohti vaunun ovea. Ehkä joku oli sittenkin nähnyt tilanteen ja hälyttänyt apua. Konduktöörit saattoivat miehet ulos ja kysyivät, olenko kunnossa. Valehtelin olevani.”
”En osannut vaatia rikosilmoitusta enkä oikeastaan mitään muutakaan. Halusin vain kotiin.”
”Minusta tuli lopulta poliitikko, koska haluan vaikuttaa yhteiskunnan rakenteisiin”, Koskela kuvaa kirjassa. KUVA: TUOMAS KOLEHMAINEN
KOSKELA kertoo kirjassa puhuneensa tapahtuneesta myöhemmin ystäviensä kanssa. Selvisi, että myös heillä oli paljon vastaavia kokemuksia.
Aluksi tytöt jakoivatkin keskenään erilaisia ”varatoimia” joilla he voisivat suojautua häiritsijöiltä.
”Pidä avainnippua rystysten välissä. Esitä puhuvasi puhelimessa. Jos joku seuraa, älä koskaan juokse. Älä mene junan ensimmäiseen tai viimeiseen vaunuun”, Koskela listaa hänen ja ystäviensä oppeja.
Pian tytöt kuitenkin saivat tarpeekseen. Koskela kertoo, että he alkoivat protestoida häirintää vastaan muun muassa ”slut walkeilla”, joissa tytöt pukeutuivat pieniin vaatteisiin ja vaativat, että myös heillä on oikeus kulkea turvassa kadulla.
Nuoruuden kokemukset muovasivat Koskelaa ja vaikuttivat myös siihen, että hän halusi mukaan politiikkaan.
”Olen sitoutunut rakentamaan maailmaa, jossa kenenkään ei tarvitse pelätä julkisissa, kaduilla eikä kotona. Välillä kuulen, että sellainen maailma on utopiaa, mutta silloin kehotan nostamaan kunnianhimon tasoa. Häirintävapaa maailma voi olla joillekin utopiaa, mutta minulle se on päämäärä.”
