Remove ads with a Gold account »

Ulvilan pedofiiliringit oli Ulvilan surman takana

1.12.2006 Ulvilassa surmattiin keskellä yötä kotonaan 69 veitsen iskulla sosiaalipsykologi Jukka S. Lahti. Jonnet ei muista, kun olivat vielä tuolloin isänsä pusseissa. Mutta itse asiaan... 2.12.2006 Helsingin keskustassa katoaa 38-vuotias sosiaalityöntekijä Pekka Puputti työpaikkansa pikkujouluillan jälkeen. Miehestä ei sen jälkeen enää kuulla ja hänen ruumiinsa löytyy seuraavana keväänä 2007 Töölön rajasaaren venerannasta. Puputti oli Jukan opiskeluvuosien hyvä tuttu ja miehet pitivät edelleen yhteyttä. Poliisin mukaan Puputin katoamiseen ei liity rikosta ja Ulvilan tapausta tutkineen Porin Poliisin mukaan tapaukset eivät liity toisiinsa, vaikka ne liittyvät toisiinsa. Kyllä tää Puputin katoaminen liittyy olennaisesti Ulvilan surmaan, koska Ulvilan surma sekä Puputin katoaminen liittyy erääseen poliitikkojen pedofiilirinkiin, josta sekä Jukka ja Pekka tiesivät kumpikin. Siksi poliisi kysyi Anneli Auerilta, että "tiesittekö miehenne tekemästä insestitutkimuksesta". Sen tutkimuksen kopiot poliisi taisi sieltä Puputin Kallion asunnolta hakea, kun tekivät sinne viikko Puputin katoamisen jälkeen etsinnän. Samoin myös Ulvilan surmatalosta taisi Porin poliisi myös viedä samat kansiot pois. Jukkahan kävi aina Brysselissä asti ilmeisesti puhumassa tästä pedofiiliringistä, kuinka poliisi oli haluton tekemään asialle mitään. On väitetty: 1) että tämä seurusteli salassa jonkun porilaisen poliitikon kanssa 2) hänellä oli ystävä Porissa, mutta se ei ollut Lahti 3) raumalainen taksikuski väitti kuulusteluissa kuskanneensa sekä Puputtia että Lahtea samassa taksissa, muistaakseni parikin kertaa. Kaikkiin näihin voi suhtautua epäillen. Onko jollakulla jotain faktaa. Kuka oli se kansanedustaja, jonka luona Alppilassa Puputti (muka) asui? Eikö sitä nimeä voi sanoa, kun moni on kirjoittanut tästä ikään kuin asian tietäisi? Kuka oli se porilainen "ystävä"?
113 replies by 63 users
Ootko sama joka pyörittelee sen lappilaisen jätkän katoamisesta näitä salaliittoja? Että poliisi muka mukana? Ja nyt jo kansanedustaja pedofiilirinkeineen.. Huhhu mitä settiä.. Ei media ole tälläisestä mitään kirjoittanut.
Kyllä hän ihan oikeilla jäljillä on. Salaliitot pitävät hyvin usein paikkansa, kannattaa sinunkin tutustua tähän keissiin tarkemmin.
Tiesitkö muuten, että pedofiileiksi synnytään. Joka paikassa sekä homoseksuaalien että pedofiilien määrä on vakio. Aikakaudet ja kulttuurit huomioonottaen tilanne on aina sama. Sen kanssa on nyt vain elettävä. Myös eduskuntaan mahtuu aikojen alusta asti sekä pedofiilejä että homoja. Tänään homot on jo hyväksytty yhteiskuntaan. Huomenna pedofiilit.
Tähän keissiin en ota kantaa,mutta se on ihan faktaa että siinä "lappilaisen" "katoamisessa" eli Antin murhan peittelyssä on ollut poliisi mukana, sillä kyseinen poliisi on yhden tekijän lähisukulainen, ja todisteita poliisin puuttumisesta "tutkintaan" on jo niin paljon, että sitä ei voi edes väittää foliohattuiluksi.
Poistha etelän vetelä.
Hyvä et tämä taas esillä! Eikös Auerin miesystävä se taksikuski ollut jonkun sortin pedo myös. Oma poikakin pelkäsi niin ettei halunnut olla tekemisissä.
Vaikuttaa kyllä erikoiselta lähteä pikkujouluihin jos kaveri on edellis iltana murhattu.
Tuohon aikaan kaikkia maailman tapahtumia ei saanut reaaliajassa suoraan taskussaan olevaan taikalaatikkoon. Tuskin edes ehti kuulla koko tapauksesta.
Asiastahan ei uutisoitu vasta kuin 2.12., vaikka tapahtui 112. Puputti kuuli uutisen televisiosta, ensimmäistä kertaa, pikkujouluissa. Sen jälkeen hän katosi pikkujouluista ja hänen vaatteensa löydettiin rannalta ja myöhemmin ruumis vedestä. Eli ehkä järkyttyi pitämänsä miehen menehtymisestä tms. viimeinen pisara. Puputti oli tunnetusti homoseksuuali. Jukka S. Lahti muuten kuoli tuntemattomaksi jääneen astalon iskuun, oli vielä elossa veitsen iskujen jälkeen.
Mutta Jukka Lahti ei ollut homo, vaikka tunsi Puputin. Kyllä ne erään todella suuren poliitikkojen pedofiiliringin jäljille pääsivät, jonka Jukka aikoi käräyttää. Mutta noutaja ehti ensin. Puputti hukutettiin sinne Töölön rantaan samasta syystä. Siinä ois muuten pudonnut niin monta päätä pois... Tunnettuja poliitikkoja, jotka kuuluvat näihin Helsingin, Turun ja aina Ulvilaan ja Poriin asti ulottuviin pedofiilirinkeihin.
Mutta katsokaas miten paljon näitä Ulvilan surman pedofiiliringin paljastavia keskustelufoorumiviestejä on poisteltu jo. Otsikko "Ulvilan surman takana oli pedofiilirinki, jonka jäljille Jukka pääsi" https://www.vauva.fi/comment/51292656 Sitten ruudulle pöllähtää Hakemaasi sivua ei voida näyttää Hakemasi sivu on poistettu, sen osoite on vanhentunut tai sivu vaatii kirjautumisen. Siirry etusivulle tai keskustelujen etusivulle. Ulvilan murhan aikaan liikkui lintubongareita ja tää pedofiili oli ... https://www.vauva.fi/keskustelu/3429288/ulvilan-murhan-aikaan-liikkui-lintubongareita-ja-taa-pedofiili-oli-niita Ja taas ruudulle pöllähtää sama teksti: Hakemaasi sivua ei voida näyttää Hakemasi sivu on poistettu, sen osoite on vanhentunut tai sivu vaatii kirjautumisen. Siirry etusivulle tai keskustelujen etusivulle. Ulvilan surman takana oli pedofiilirinki - Salaliittoteoria - Suomi24 ... https://keskustelu.suomi24.fi/t/17045413/ulvilan-surman-takana-oli-pedofiilirinki Ruudulle pärähtää teksti: Pahus. Sivua ei löytynyt. Tarkista kirjoittamasi osoite ja yritä uudelleen. Mikäli arvelet että kyseessä on meidän virheemme, hae apua opastussivuiltamme. Ulvilan surman takana oli pedofiilirinki, jonka jäljille Jukka pääsi https://keskustelu.suomi24.fi/t/17032791/ulvilan-surman-takana-oli-pedofiilirinki-jonka-jaljille-jukka-paasi Pahus. Sivua ei löytynyt. Tarkista kirjoittamasi osoite ja yritä uudelleen. Mikäli arvelet että kyseessä on meidän virheemme, hae apua opastussivuiltamme.
>Ei media ole tälläisestä mitään kirjoittanut. https://fi.sott.net/article/501-Pedofiili-Jeffrey-Epsteinin-tapaus-ulottuu-syvemmalle-kuin-luulet Jeffrey Epsteinin tapaus ei ole ensimmäinen (eikä viimeinen) kerta, kun pedofiilirengas näyttää ulottuvan vallan huipulle asti ja omaavan kansainvälisiä ulottuvuuksia. Esimerkiksi Jimmy Savilen ja Marc Dutrouxin tapaukset, Franklinin skandaali sekä Patrice Alègren tapaus - näitä kaikkia yhdistää Epsteinin tapauksen kanssa piirre, jossa lukuisten uhrien esilletuloista huolimatta tutkintaa ei joko aloiteta, tai sitten sitä hidastetaan ja manipuloidaan. Kaikissa tapauksissa on ilmennyt todisteita vaikutusvaltaisten ihmisten osallisuudesta, mutta lopulta vain yksittäinen ja tapauksen keskiössä ollut pedofiili saa tuomion. Marc Dutroux tuomittiin vasta kahdeksan vuotta kiinni jäämisen jälkeen ja tapauksen käsittely herätti suurta kohua Belgian yhteiskunnassa. Jutun ensimmäinen tutkintatuomari -joka oli tehokkaasti vienyt asiaa eteenpäin- erotettin tehtävästä sillä verukkeella, että hän oli osallistunut uhrien hyväksi järjestettyyn hyväntekeväisyysiltaan. Tämä sai Belgian kansan raivon valtaan: 300 000 belgialaista osallistui maan historian suurimpaan mielenosoitukseen, valkoiseen marssiin. Tästä huolimatta oikeus ei koskaan tapahtunut. Dutroux on itse toistuvasti väittänyt olleensa osallisena euroopanlaajuisessa pedofiilirenkaassa, jonka sisällä on toiminut poliisiviranomaisia, liikemiehiä, lääkäreitä, ja korkean tason belgialaispoliitikkoja. Wikileaksin (sille vuodettujen asiakirjojen perusteella) tekemän yhteenvedon mukaan "Dutroux toimi tekijänä Euroopan rikollisessa alamaailmassa ja omasi yhteyksiä muihin alamaailman vaikuttajiin, korruptoituneisiin poliiseihin ja tätä kautta Belgian poliittisiin toimijoihin."
https://murha.info/rikosfoorumi/viewtopic.php?t=15532&start=90
Auer ja se taksikuskimieshän tuomittiin seksuualirikoksista lapsia kohtaan. https://www.ksml.fi/paikalliset/2625699 "Korkein oikeus (KKO) on hylännyt valituslupahakemukset Anneli Auerin ja Jens Kukan seksuaalirikosasiassa. Auerin ja Kukan tuomiot muun muassa seksuaalirikoksista jäävät pysyviksi. Auer sai Turun hovioikeudessa 7,5 vuotta vankeutta muun muassa törkeistä lapsen seksuaalisista hyväksikäytöistä, törkeistä raiskauksista ja törkeistä pahoinpitelyistä. Kukka tuomittiin 10 vuoden vankeuteen muun muassa törkeistä lapsen seksuaalisista hyväksikäytöistä ja törkeistä raiskauksista. Auer ja Kukka kiistivät syyllisyytensä ja hakivat KKO:lta valituslupaa."
Kiitokset asian esille ottamisesta.
Jimmy Savillen pedofilistinen toiminta. Johnny Rotten outtas sen jo 70-luvulla, mutta sivuutettiin koska punkkari. 40-v myöhemmin kävi ilmi että Mätä-Joni oli oikeassa. Jeffery Epstein, ainakin osittain.
WTC 7, selkeästi. Uutisankkurit tiedottivat sortumisesta hyvissä ajoin.
Olisihan se hyvä jos jokaisella lapsella olisi oikeus normaaliin ja turvalliseen lapsuuteen ja sytä kyrpää saa vasta teininä kun valmiudet. Joku tuossa Auer oli syytön ja nyt Porin piriparin lapsiporno juttuja tutkii sama poliisi, joka johdatteli lapset puhumaan Aueria vastaan. Minkä helvetin takia Auer jatkaisi lastenparissa jos piti lapsista ja tutkivat/käräyttelivät pedoja, siitäkö pitää vankilaa napsua? Eiköhän siinä ole joillain oma lehmä ojassa...? Onhan näitä poliisejakin, tiedetty tapaus viety pedofiilian uhrin lapsuuden päiväkirjat ja uhria raiskattu säännöllisesti, koska muka keksii nämä sairaat teot päästään, melkoinen mielikuvitus saanut 6-vuotiaalla olla, ilmeisesti pedofiilien leikit ja sairaus ei tunne rajoja... Toivottavasti pedofiilit mätänisi alimmassa helvetissä.... Kai ne pedofiilit tykkää kerskua kuinka ihana oli nussia pikkulapsen pillua, oli niin tiukka, että ihan repesi... Semmosta... Tosi sairasta mitä pedofiilitkin päästää tuommosia paskaa suustaan makeasti naureskellen... Ainakin Pirkanmaalla näitä hulluja ja sitten on vielä narkomaanohuoria, jotka hyväksyy tämmöisen saastan mm.seurustelemalla tal nussimalla näitä samaisia pedofiilejä, no kuka puuttuu? Ei kukaan, otetaan poliiseilta rahat pois.
http://sauliniinistosalosta.blogspot.com/?m=1 Haukio ja Niinistö muka tapasi joskus vuonna 2005, kuitenkin arkistoista löytyy kuvia kun Haukio on ikää 17 ja kaulailee jo Niinistöä. Rajuin väite on, että Haukio olisi Niinistön lasten pikkuserkku, niin vallankipeä ja siihen sairastunut myös tämä sydämmellinen Haukiokin on. Tämä Niinistön kuolleen vaimon siskon tytär kuulemma Haukio? Sukupuusta kun on piilotettu 2 henkilöä.
Ma luulen etta siippa sai selville rouvansa salaisen viehtymyksen pedoiluun joka sitten päästi/päästätti miehen päiviltä salatakseen paljastumisensa ja välttyäkseen rikostuomioilta. Tutkintojen tyrimisestä johtuen tuomiota murhasta ei tullut mutta noista muista rikkeistä kyllä jotka rouva sitten istui linnassa.
Jukka Lahti soitteli monta kertaa Porvoon poliisille ennen kuolemaansa. Liittyy varmaan pedorinkiin nämä puhelut vai mistä lie kyse. Kiinnostaisi tietää ketkä poliitikot kuuluvat näihin sairaisiin piireihin täällä Suomessa. Fakta on se että tätä maailmaa johtavat ultrarikkaat rikolliset joista todella moni on pedofiili. Näillä on rajaton maallinen valta ympäri maailman. Ihmeellisiä nämä "eliitin" touhut kun pedofilia liittyy niihin joka maassa. Mikä siinä lapsen nussimisessa niin viehättää? Kunpa kansat ympäri maailmaa saisivat tietää totuuden johtajistaan. -- Lähetetty vanhentuneesta selaimesta
Minä uskon että Anneli Auer lavastettiin syylliseksi juuri sen takia että saataisiin valtavalla julkisuusmyllyllä kaikki pienikin huomio pois alkuperäisestä asiasta eli korkean tason pedofiilien suojelusta. Tää on kuin suuren maailman pedotoimintaa. Jos heidän toiminnastaan joku tietää liikaa, se henkilö murhataan nopealla aikataululla. Hedonismi ja sadismi kukoistaa. Viattomat kärsivät. Oikeutta ei ole eikä ihmishenki minkään arvoinen. Niin nämä toimivat. -- Lähetetty vanhentuneesta selaimesta
Eikö ole selvää, että jokainen salaliitto - paljastunut tai ei - on paikkansapitävä? Salaliittoteoria sen sijaan on vähän eri asia.
Ei se nainen ole syytön. Koska samalla logiikalla muutkin tuomitut jotka sanovat olevansa syyttömiä sitten ovat syyttömiä.
Aimo Santaoja oli tämä Nakkilalainen yrittäjä Ulvilan naapurikunnasta. Hän pyöritti Ulvilan surman aikaan metallialan yritystä. Hänen veljensä Tapio Santaoja tuli Porin poliisissa ulvilan jutun tutkijaksi 2007 keväällä ja vei jutun heti eri suuntaan, Ensimmäisenä hän sai Porilaisen näyttelijän Kai Tannerin tutkintavankeuteen, jonka jälkeen hän sabotoi Ulvilan surman tutkintaa Anneli Auerin suuntaan. Miljonääri Aimo Santaoja taas oli vuonna 2015 epäiltynä 15 vuotiaan tytön seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Mutta Aimo pakeni syytteitä ulkomaille ja hänen väitettiin kuolleen muutama vuosi myöhemmin ulkomailla 65 vuotiaana. Kuolinuutinen löytyi Turun sanomissa, kun mies muutti 2012 vuonna Naantaliin. Hyväksikäyttötapaus tapahtui taas 2015 kesällä Naantalissa vene rannassa, jossa hän kutsui veneeseensä alaikäisen 15 vuotiaan tytön ja tarjosi hänelle alkoholia. Nettiin ilmestyi joitain vuosia sitten huhuja, että Aimo Santaoja liittyisi Ulvilan surmaan jolain tavalla.
Aimo Santaoja
VT BB kilvasta mukana pedofiliassa. Näin olen lukenut, ja puhun tästä mielelläni hihhulivihani takia
bump
huuh huuh
bump
Ulvila onkin vitun paska paikka niinkuin koko Satakunta.
On se aika outo tyyppi kun täytyy lyödä 69 kertaa puukolla pienemmälläkin saa hengen pois jo yhdellä nyrkin iskulla voi saada hengen pois.
Se murhaaja on varmaan ollut vaan niin vitun sekaisin tai joku tyhmä porilainen.
raumalainen taksikuski 😂😂😂😂😂
Niin on
Kertonee tunnekuohusta? Mietin kanssa sitä että jos Aueri on tuon tehnyt, niin ensimmäisen iskun on pitänyt olla jo melko lamaannuttava. Luulisi Jukan pistäneen vastaan muuten huomattavasti enemmän
Juu itsekkin pidän Annelia todennäköisempänä syyllisenä. Mietin vain sitä miten Jukka ei ole saanut laitettua kovempaa vastaan. Se vanhin lapsi on kanssa vähän mietityttänyt. En muista annettiinko sille dokkarissa tai muualla jotain selitystä, mutta käsittääkseni ei ole väleissä enää toisten sisarusten kanssa niiden sisarien tahdosta. Voisi hieman viestiä siitä, että Anneli on manipuloinut hänet valehtelemaan poliisille ja nuoremmat sisarukset tietävät asian oikean laidan.
Anneli Auer ei ole surullinen ei häntä kiinnosta paskanvertaa mikään hän sai valtioltakin korvauksia oujee.
Tämä on se juttu, jota ei poliisi halunnut tutkia, eikä halua tutkia edelleenkään. 1.12.2006 surmattiin Jukka Lahti Ulvilassa 2.12.2006 surmattiin Pekka Puputti Helsingissä, joka oli Jukan vahva opiskelukaveri Kumpikin tiesi tästä nimekkäästä pedofiiliringistä. Josta Jukka oli tehnyt rikosilmoituksia useita 2006 keväällä.
Ei pidä paikkaansa ettei ole väleissä
Todistajat hiljennettiin lähes täydellinen rikos
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/auerin-tytar-kertoo-ensi-kertaa-kokemuksistaan-saksalaislehden-haastattelussa-se-repi-minut-rikki/5971064#gs.ksm8ld >Amanda ei ole tähän päiväänkään mennessä tavannut nuorempia sisaruksiaan. Myös Anneli Auerilta on kielletty yhteydenpito hänen nuorempiin lapsiinsa. >Haastattelun lopuksi Amanda kertoo, että on yrittänyt lähettää kirjettä sisaruksilleen: ”Minä opiskelen nyt. Olisi mukava kuulla teistä jotain. Mutta vasta sitten kun te haluatte. En halua painostaa teitä mitenkään.” >Hän kertoo antaneensa kirjeen sosiaalityöntekijälleen, jonka vastuulla hän ja hänen sisaruksensa ovat. Myöhemmin Amanda sai kuulla, että sosiaalityöntekijän alkaessa lukea kirjettä, sisarukset olivat sanoneet, etteivät halua kuulla sitä.
Auer sai mukavasti korvauksia historian suurimmat korvaukset kun oli ns "syyttömänä" linnassa.
Todennäköisin skenaario seuraava: >Jukka S. Lahti tulee kotiin >Syntyy riita (tämän Auer on myöntänyt) >Riita eskaloituu, Lahti hakee keittiöstä veitsen (Auer on kuulustelussa myöntänyt, että aiemminkin on riidoissa ollut teräase esillä ja lisäksi eri yhteydessä sanonut, että tekoväline voisi olla heiltä) >Riita eskaloituu edelleen, Lahti puukottaa Aueria suutuspäissään >Lahti havahtuu tilanteeseen, hätkähtää tilannetta, puukko tippuu lattialle >Auer saa puukon ja alkaa silmittömän raivon vallassa hakata Lahtea >Surmatyön tehtyään lavastaa tilanteen hätäisesti rikkomalla ikkunan jne ja soittaa 112 >Puhelun aikana käy viimeistelemässä teon muulla tekovälineellä kun Lahti ei ollutkaan kuollut vielä >Poliisi tulee ja tutkii ainoastaan välittömän tekopaikan lähistön, ei koko taloa >Auer ei ole epäilty joten saa sosiaalityöntekijän kanssa käydä hakemassa tavaraa talosta muistaakseni n. viikko murhan jälkeen >Ottaa muovipussissa mukaan tavaraa, sosiaalityöntekijä ei tarkasta sisältöä >Tulee epäillyksi vasta vuosia murhan jälkeen >Loppu on historiaa Muutkin skenaariot on mahdollisia, mutta toi lienee todennäköisin skenaario. 99,999% henkirikoksista tapahtuu kuitenkin riidan päätteeks tuttujen osapuolten kesken.
Nyt nyymit kertokaa tästä tyypistä, joka kuoli samoihin aikoihin kuin Lahti ja Puputti. https://www.iltalehti.fi/uutiset/a/200701185613074 >Metzlerin lisäksi tavoitteena oli löytää toinen kadonneeksi ilmoitettu mies. 38-vuotias helsinkiläinen Pekka Juhani Puputti
Viimeinen tuomio on helmikuulta 2015, jolloin Vaasan hovioikeus vapautti hänet murhasyytteestä.
Tämä ei selitä Puputin kuolemaa/katoamista
Tonkininlahden välikohtaus Jenkkien false flag jolla saatiin oikeutus osallistua Vietnamin sotaan koska Kommunismin leviäminen piti estää.
oh no.. anyways
Ulvilan pedarijengi käski Jukan vaientaa itsensä ja Jukka sitten järjesti näytöksen jossa potkaisi ikkunan rikki ja huuteli sisällä piilossa apua ja puukotti itsensä kuoliaaksi hitaasti kiduttamalla koska voimat eivät riittäneet nopeampaan.
Ootteko muuten huomaanneet, että jotakin värisyttävää on tapahtunut tai on tapahtumassa Jukka S Lahden murhan tiimoilta, suurin inttäminen netissä on laantunut, ihmisiä kuollut kannattajissa, loput ovat tulleet järkiinsä.
Pedofiilirinki nimeltä Anneli Auer hänet on tuomittu seksuaalirikoksista ja muutenkin helvetin kylmä ihminen.
Murha on osittain poliittinen johtuen uhrin työhistoriasta, pedofilia ja huumeet. Uhri tiesi jotakin suurempaa, missä olisi kaatunut monen korttitalot, mitä nyt onkin jäänyt kiinni pilvin pimein noista kaikista rikoksista. Ulvilan kase on ottanut uutta osumaa, siksi Minfon sivutkin on hiljentynyt.
Älä huoli Jukan perintöä me jatkamme.
Paska lentää jo tuulettimeen tämän tapauksen osalta. Ei ne pedofiilit sitä voi ikuisesti suojella. Tämä tapaus selvitetään vielä.
Anneli lavastettiin lastensa hyväksikäyttäjäksi. Hänet myös maksettiin hiljaiseksi sillä 500 000 eurolla, jonka sai valtiolta.
Jukan murhaaja kuolee pian minä lupaan sen.
Anneli on syytön hän on turvassa mutta murhaaja tulee kuolemaan parin kuukauden kuluessa.
En usko.
Vittu oot säälittävä uhoot tääl mut et uskalla mitään
Juujuu oot joku halpa trolli vittu esität jotain
Se Ulvilan surman tekijä oli Virolainen liivimies kokelas. Hänen lempinimensä oli Falle. Virolaiseen tekijään päädyttiin, koska hän oli halvempi kuin suomalainen. Falle hoiti myös Pekka Puputin sinne veden alle Töölön rantaan heti seuraavana päivänä. Puputti oli tämä Ulvilassa surmatun Jukan yliopistoajan tuttu. Mutta mennään nyt siihen, josta media on ollut hiljaa. Etti miksi Jukka ja Pekka hiljennettiin ? No koska kumpikin oli todistajina siinä oikeusjutussa, josta tuli haaste ja liittyi tähän Luvata Oy:n 29.04.2006 Haikon kartanolla Porvoossa vietettyyn virkistyspäivään. Jukka näki kuin sinne tuotiin lapsia herroille.
Puutarhasakset mistä oli veressä ilmestyskuva ääriviivat lattialla, sitten oli sakset valkaistu valkaisuaineella ja laitettu lampunpäälle kuivumaan. Samalla vakaisuaineella putsattiin kylppäri.
Aika vitun vanha case😂😂😂
Kiitos bumpista, oli mielenkiintoista luettavaa.
Ulvilan surmahan on valtionsalaisuus, koska siihen kytkeytyy ihan valtion virkamiesten pedofiiliringit ja kansainvälinen ihmiskauppa.
Kyllä enää tarvitaan trump ja q anon paljastamaan tämä. Drain the swamp. Kraken. Met.
Tuosta murhasta tuli mieleen mitähän Auer puuhailee nykyään miljoonineen. Onko enää Suomessakaan.
Jossain Turun seudulla astustelee.
Mistä halvatusta sinä tällaista tiedät? Oon 100% varma että tämä on totta.
Olis mielenkiintoista tietää kuka Fallen palkkasi.
01:30
tuo 69 on viesti.
Ainakin se on ns."enkelten numero". Pedofilian lapsiuhreja kun kutsutaan "enkeleiksi". Toivottavasti tämä luonnoton lapsiin kajoaminen tulisi kuoleman rankaisun uhalla rikokseksi. Perheet eivät unohda, lapset eivät unohda. Mitään hyvää ei osaa toivoa näille viattomien satuttajille. Pedofilien hyysäys ei ole ratkaisu vaan todellakin pelko omasta kuolemasta, täytyisi olla validi rankaisu! Suurta rakkautta tämän kultin uhreille! Tästä tytöstä näkee, kuinka hän on elää haarniskan sisällä ja ainoastaan hänen puhdas kyky rakastaa, on "heikkous". Kuten uhrin äiti sanoo, tunnen pelkästään suurta kuvotusta näitä ihmis-hirviöitä kohtaan.
Hyvä viesti
Ulvila yhteydet Porvooseen ovat Ulvilassa 1.12.2006 surmatun jukan työnantaja Luvata Oy:llä oli Porvoossa 29.04.2006 virkistystilaisuus Porvoossa, Haikon kartanolla. Haikon kartanolla oli Aarnion Jarin seurannassa olevien rikollisten aktiviteettia. Jukka teki rikosilmoituksen, joka on päivätty juuri tuolle 29.04.2006 ajankohdalle, jolloin hän oli firmansa Luvatan kanssa Porvoossa, Haikon kartanolla. Rikosilmoitus tehtiin Porvooseen, koska joku tuossa rikoksesta epäilty asuu Porvoon alueella. Tämä poliisi jolle Jukka soitti Porvooseen useita kertoja ennen surmaansa asui Sipoon, Hithaarassa. No kappas vain... Yksi Aarnion huumekätkö sijaitsi Hinthaarassa. Tämä kyseinen Porvoon poliisilaitoksella työskennellyt poliisi jolle Jukka soitti teki kuulemma perheineen itsemurhan 2008. Jo polttaa jo polttaa... Jukan kuopion yliopiston ajan opiskelukaveri sosiaalityöntekijä Pekka Puputti taas katosi heti Ulvilan surmasta seuraavana iltana 2.12.2006 Helsigissä pikkujouluillan jälkeen ja hänen ruumiinsa löytyi Töölön Rajasaaren penkereen rannasta kellumasta seuraavana keväänä. Jukka Lahti ja Pekka Puputti murhattiin kumpikin jostain syystä, jonka takia kumpikin mies piti hiljentää. Olen kuullut huhuja, että Jukka olisi nähnyt firmansa kautta lapsiin kohdistuvaa hyväksikäyttöä ja tehnyt siitä sen rikosilmoituksen ja tämän takia firmansa johtoporras alkoi uhkailemaan Jukkaa jättämään rikosilmoitus pois. Mutta koska näin ei käynyt, niin lopulta Ulvilaan tilattiin Virosta liivimies hoitamaan homma, joka hiljensi myös sosiaalityöntekijä Puputin.
Mikä Jeffery Epsteinin jutussa on salaliittoa? Asian takana oli suht Epstein ja Maxwell, sekä pillunnälkäisiä miehiä
Ei selitä ei, mutta sehän voi olla myös ihan vaan tapaturma tai itsemurha. Hukkui tai hukuttautui. Puputti kuoli kuitenkin Helsingissä ja tapausta tutki paikallinen poliisilaitos, eli aika sakeaa olisi jos koko Suomen poliisi olisi mukana salaliitossa. Jostain yksittäisen tapauksen tutkinnanjohtajasta ja tutkintaryhmästä noin voisi vielä uskoakin.
Onkos jollekkin tullut sanktioita kirjoittelusta, tai annettu ilmaisukielto? Hiljaista metsäörkkien muurahaisten pesässä. Päämiehet on ollut hiljaa vikkat postaukset 2020.
Voiko Vares 2 kertoa tästä?
Kieltämättä hassu yhteensattuma kaksi kuolemantapausta peräkkäisinä päivinä. Olisi ollut vissiin A Auerillekin liian hankala hoidella nämä molemmat.
Onkohan tämä Kukka sukua Pudasjärveläiselle Kukalle, joka aloitti vuonna 1958 suhteen 11-vuotiaan lapsipuolensa kanssa? Vasta 1960 joutui asiasta käräjille, kun tytön äiti huomasi tyttärensä olevan raskaana. Sukuvika?
Joo kyllä on paljon sairaita ihmisiä suomessakin. Varsinkin korkeissa viroissa, joissa pystyy statuksen ja rahan varjolla toimimaan pitkäänkin jäämättä heti kiinni rikoksista. Uskon että vielä jonain päivänä suomen kansalaiset ottaa asiat hoitaakseen ja tappavat myös osan näistä pedoista jotka ovat päässeet pälkähästä liian monta kertaa.
Entäs sille J P Kukalle joka murhasi randomisti Keravalla 2008?
... Aika paljon on uhkailtu, vaiennettu näitä lapsiuhreja aina, murhattu... Mitenhän ne kiinni nii jää jos kuten huorat ilakoi kuinka maine säilyy kun vanhat papat mitä nussivat kuolivat, niin se on onni pedoille kun ne lapsiuhrit on murhattu, lavastettu vankilaan tai lukittu mielisairaalaan...
Lapsiin sekaantumista tai jotain muuta pahimman luokan perseilyä - tekijöinä niin isokenkäiset henkilöt, ettei heillä ole varaa jäädä kiinni, eikä poliisilla ole varaa tutkia. Siinä on Ulvila-sotkun taustat ja motiivit.
itekii veikkaan että jukka on saanu tietää että emäntäsä liittyy johonkin laittomaan, nii anneli on päättäny hiljentää tämän toisen avustuksella. yleensä nämä piirit missä pedofiiliaa harrastetaan, niin on myös vaikutusvaltaistakin porukkaa joukossa.. eli jos joku halutaan tappaa, nii se onnistuu
tappo ois tapahtunut jossain muualla jos esim. poliisin ois saanu kiinni. hyvä tappaa kotona ku dna ta löytyy valmiiksi joka paikasta
Ilmeisesti murhaaja oli tämä Falle....palkkamurhaaja. En usko Annelin myyneen pedoille lapsiaan. Ihan ne alkoi vapaamuurarien nimissä raiskauttaa lapsia ainakin vuodesta 1996, varmasti aiemmin, presidentille lapsivaimoiksi. Ne jahtasi älykköiden lapsia... Raskaintan näille ei presidentin vaimoksi - jääneille, joista ei saatu aivopesun uhreja. Kidutettu hengiltä tavalla jos toisella. Olisi yksi lapsiuhri todistaja, viimeksi äitinsä yritti lieventää oman lapsen puukotusta keksityllä tarinalla, äidin veli raiskasi tyttölasta "tulevaisuuden lapsihuoraksi", lesboksi meni se nainen ja ei halua puhua insestin syistä. Ei unohdeta murhattua lasta 33-ouukon iskulla kun isänsä todidisti vapaamuurarien lapsiraiskaaja-rinkiä vastaan. 69-puukotusta Lahdessa. Ne elää fantasiaansa.
Meitä lapsia sai tappaa kunhan 33-muurari stöö nussii kummi-lastaan vittu Suomen johtajana. Hyi vittu. Isoin ongelma on, että me lapsi uhrit haluttais palkka tappaa pressa. LOL ja huutista, onko monta sormee pillussa ne kysyy lapsiraiskaus uhreilta... Oli kiva "lapsuus". Ei me oikeutta saada, siinähä lutkuttaa isäänsä vanhemma kurppa kullia lapsivaimo....
Eikös oo ongelmista suurin tuoda julki korruptio, "oi oisko lutka tyttöni sopiva itse johtajan vaimoksi".... Nii, onko 5-vuotias jo lutka?
Onko haasteen dinaarinumeroa?
Tämän päivän SK kertoo asiaa minkä kannattajat haluaa kieltää jyrkästi. Lisäksi tutkinnassa tehtiin niin monia virheitä, että tapausta käytetään alan koulutuksessa esimerkkinä rikosprosessista, jossa suurin piirtein kaikki meni pieleen. Kaiki meni tutkinnassa pieleen, siltä se näyttikin.
Luvata Oy:lla oli Haikon kartanolla 29.04.2006 virkistystilaisuus, jonne myös Jukka S. Lahti otti osaa, koska työskenteli Luvatalla. Haikon kartano sijaitsee Porvoossa. Jukka teki tuolle päivämäärälle kirjatun rikosilmoituksen Porvoon poliisille. Päätelkääs loput itse.
mielenkiintoista. Kuopion yliopiston lehtorihan pidätettiin jonkun teinin parittamisesta pari vuotta sitten.
Luulisi noilla tiedoilla olevan arkistossa.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000001193554.html
olikohan mauranen ass-lahden kaveri?
Parittajamies näyttäisi olleen mukana ainakin koe-eläimiin liittyvissä julkaisuissa. https://wiivi.uef.fi/crisyp/disp/4_/fi/cr_asiatunt/edi/tab/fet?id=2701294&verkko=0&cro=2333311823391735333927372721192233242721232118233622232528292838273822292738393739283727351836321717&vuosraj=0
Kuopion Yliopistossa on verkostoiduttu, kerrotaan Mifossa: https://www.murha.info/rikosfoorumi/viewtopic.php?t=33242 >Sitten se veneily-yrittäjä Mikko Alasen surma vuonna 2010 Helsingin katajanokalla on hyvin mielenkiintoinen, kun tekijä ei olla vieläkään saatu kiinni. >Että liittyyköhän se jotenkin Ulvilan surmaan ? >Alanen löydettiin kuolleena luksusveneitä myyvästä liikkeestään Helsingin Katajanokalta 16. elokuuta 2010 kello 14.50. Rikos on yhä pimeänä. >Lähde: https://www.is.fi/kotimaa/art-2000007994258.html >Tässä Alasen tapauksessa on jännä yhteys Kuopioon, kun se Alasen puoliso, joka yritti siltä Mikon kuoleman jälkeen anastaa sen Ferrarin, niin opiskeli 90-luvulla Kuopion yliopistossa ja tunsi tämän Jukka S. Lahden opiskelukaverin Puputin sekä Jukan." >Tämän Maria Alasen isä taas on eräs Kuopion yliopiston suunnalla vaikuttava proffa.
Remove ads with a Gold account »
ei toimi
Jännä. Aikaisemmin toimi.
supo linjoilla
Joo Muurarit naitti lapsiaan toisilleen. Tiedän kaiken muttei oo todisteita. Sitäpaitsi melkein kaikki on jo kuollut tuosta haarasta. Yrittivät tappaa minutkin. Hukuttaa veneonnettomuudessa.
Kerro lisää jos voit
Todellakin kerro lisää, jos mahd. Käsitys on, etteivät rapparit omille tai toistensa penskoille kovin pahaa tee.
Lääkärisiipi. 40-60-luvuilla syntyneet lähinnä. Reseptilääkkeet, huumeet, pirtu ja tyttölapset. Toivottavasti ei enää. Tuomareitakin mukana. Ihmissaastaa vallassa ja rahassa kiinni.
Vähän tarkemmin. Ns. paremmistolla on aina ollut käyttöä ymmärtäväisille doctor feelgoodeille.
Hyi helvetti, toivottavasti saaneet siivousta siipeensä.
Aiemminkin olen todennut nin ja totean uudestaan että loppujen lopuksi Anneli taisi saada tuomion juuri siitä asiasta jonka paljastumisen yritti estää tappamalla Jukan. Case closed.
:D Justhan noi lapset pyörsi kaikki puheensa vedoten manipulointiin Annelin veljen toimesta. Kukapa haluaisi, että yhtäkkiset ylimääräiset 9000€/kk tulot katkaistaisiin antamalla lapset takaisin äidilleen.
Nuorimmatkin lapset taitavat olla teini-iässä jo, joten sijaisvanhemmat eivät enää voi manipuloida heitä.
Bump

Your user account is too new to post on this board. You will need to wait for 30 days before you can post. Buy Gold account to unlock all features now.

113 replies by 63 users
Remove ads with a Gold account »