Discordin outo suosio
Miksi Discord on niin suosittu? Discordin suosio räjähti jo sen alkuaikana, kun se asiakasohjelma oli vielä sellainen epämääräinen exe-tiedosto, joka ei toiminut muualla kuin Windowsissa. Discord markkinoi itseään tuolloin paljon jonkinlaisena "IRCin korvaajana", vaikka Discordilla ja IRCillä on hyvin vähän yhteistä. Markkinoinnissa valheellisesti myös väitettiin, ettei irkkiä ole enää olemassa, vaikka IRC oli kyllä vielä tuolloin melko suosittukin, ja muutenkin IRC on kuitenkin RFC-speksattu protokolla, joten eihän se voi lakata olemasta. Muutamakin irkkaaja tuolloin lähetti minulle yksityisviestin, jossa kertoi siirtyvänsä nyt käyttämään Discordia, ja kertoi että hänet tavoittaa jatkossa sieltä. Kun yritin vastata, että ei minulla ole edes sellaista tietokonetta, jolla pääsisin Discordiin, niin olivat jo siinä vaiheessa poistuneet linjoilta.
Muidenkin tällä hetkellä supersuosittujen pikaviestimien tavoin Discord on täysin suljettu systeemi, eikä siihen voi tehdä omia palvelimia eikä edes omia asiakasohjelmia. Kolmannen osapuolen asiakasohjelmat ovat käyttöehdoissakin kielletty ja niiden käyttämisestä saa bannit. Virallisen asiakasohjelman saa edelleenkin vain muutamalle alustalle (Windows x86-64, Mac, Android, iOS ja Linux x86-64), ja noista se Linuxille tehty versio siitä asiakasohjelmasta on alusta asti ollut käyttökelvoton kaatuileva paska jokaisella koneella, jolla olen sitä yrittänyt. Webiversio ei ainakaan Firefoxilla eikä Chromiumilla toimi kunnolla, vaan osa sivusta jää aina latautumatta eikä oikein mikään toimi.
Discord kutsuu palvelun sisäisiä someryhmiä harhaanjohtavasti "palvelimiksi", ja jos jollakin näistä leikkipalvelimista käy selainversiolla anonyymisti piipahtamassa, niin se anonyyminimimerkki jää kuukausiksi roikkumaan sinne nimilistaan saaden nämä ryhmät vaikuttamaan huomattavasti suositummilta kuin ne oikeasti ovat. Discord-leikkipalvelimista on tullut kuin nykyajan genefoorumeita - jokaisella on oltava oma, ja virtuaalikyrvän pituus on suoraan verrannollinen Discord-leikkipalvelimen käyttäjämäärään. Leikkipalvelinten välistä kilpailua käyttäjistä lisää se, että asiakasohjelman muistinkäyttö kasvaa lineaarisesti sen mukaan, kuinka monelle leikkipalvelimelle käyttäjä on liittynyt. Liityttyjen leikkipalvelinten maksimimäärä per käyttäjä on myös keinotekoisesti rajattu sataan, mikä tulee oikeasti aika nopeasti täyteen. Nykyään joka ikisellä mielenkiintoisella Youtube-sisällöntuottajallakin on ainoina somekanavina Discord-leikkipalvelin ja ehkä joku vielä suljetumpi pelkästään kännyköillä toimiva somekanava sen lisäksi. Tämä syöpä on levinnyt jo matalan tason koodausta ja elektroniikkaharrastusta käsitteleviinkin kanaviin. Ennen niillä sentään oli yleensä joku IRC-kanava.
Eikö ihmisiä enää ollenkaan digitaalisia yhteydenpitotapoja valitessa kiinnosta sellaiset perusasiat, että toimiiko se esim. kaikilla, vai onko sitä käyttääkseen pakko ostaa esimerkiksi Windowsin lisenssi tai kallis nykyaikainen älypuhelin, jolloin osa porukasta jää väkisin sen ulkopuolelle? Entä yksityisyys, josta ihmiset olivat internetissä erittäin tarkkoja vielä silloin kun joskus vuonna 2005 ala-asteikäisenä aloitin internetin käytön? Discordin käyttöehdoissa aivan avoimesti ilmoitetaan, että kaikki palveluun syötetty data saatetaan kerätä talteen ja jakaa "yhteistyökumppanien" kesken - jätetään siis varaus sille, että palvelua saatetaan rahoittaa myymällä tietoja käyttäjistä esimerkiksi mainostajien tai valtiollisten tiedustelupalveluiden käyttöön.
Missään vaiheessa tuo Discord ei ole edes toiminut mitenkään kovin hyvin. Raskas ja bugaava kaatuileva bloatti paska se on. Tätä samaa ihmettelyä voisi kyllä soveltaa muihinkin tällä hetkellä suosituimpiin someihin ja pikaviestimiin. Kaikki ovat nousseet nykyiseen suosioonsa aivan tyhjästä ja missään vaiheessa eivät ole olleet toimivuudeltaan kovin hyviä. Ovat myös varsin huonoja siihen perimmäiseen käyttötarkoitukseen eli viestien lähettämiseen toisille ihmisille siitä syystä, että kaikki vaativat jonkun suljetun koodin proprietary-asiakasohjelman jota ei useimmille alustoille edes saa.