Peli on menetetty !
MUUTOS on tapahtunut hiljalleen. Se alkoi ehkä noin kymmenen tai viisitoista vuotta sitten, Seija Jäppilä sanoo.
Silloin suomalaisten koululaisten osaamistaso alkoi romahtaa, koulussa jokin muuttui. Jäppilä ehti opettaa alakouluissa kieliä yli 30 vuotta, ennen kuin jäi vastikään eläkkeelle. Hän näki muutoksen konkreettisesti koulun arjessa ja omassa työssään.
”Huomasin, etten voinut tehdä enää sellaisia kokeita kuin aikaisemmin. Ei niistä olisi selviydytty”, Jäppilä sanoo.
Hän on yksi HS:n koulujen vaatimustason laskua koskevaan kyselyyn vastanneista opettajista. Keskustelu vaatimustasosta virisi, kun HS:n haastattelema luokanopettaja vertaili omia ala-asteen koulukirjojaan nykyiseen opetusmateriaaliin.
Lue lisää: Opettaja vertaili vanhoja koulukirjojaan nykyisiin ja yllättyi: ”Vaatimustason lasku on ällistyttävä”
Vastauksia lukiessa tulee selväksi, ettei Jäppilä ole kokemuksineen yksin. Monen vastaajan mukaan osaamistason kanssa käsikädessä on laskenut myös vaatimustaso.
Seija Jäppilällä on edessä ensimmäinen kevät ilman koulun kevätjuhlia. Se tuntuu hänestä haikealta.
ENSIMMÄISENÄ Jäppilä moittii opetussuunnitelmaa, josta on tullut ”ympäripyöreä”. Sisältöjä on paljon, mutta kokonaisuus on silppua. Se tekee asioiden syvällisestä oppimisesta vaikeaa.
Jäppilän oma kauhistus oli ”ilmiöoppimisviikot”, joiden aikana tietty teema pitää ujuttaa osaksi kaikkien aineiden opetusta. Hänen mukaansa teemaviikot sopivat hyvin joidenkin aineiden oppimiseen, mutta esimerkiksi kielissä ja matematiikassa on tietty polku, jota pitää kulkea.
Vallalla on myös ajattelu, jonka mukaan kaikki pitäisi ”pelillistää”. Tarkoitus on, etteivät oppilaat huomaakaan, kun he oppivat uusia asioita.
”En ymmärrä, mitä niin pahaa siinä uuden asian opettelemisessa on, että se pitää tehdä jotenkin salakavalasti”, Jäppilä sanoo.
Monen opettajan kokemus on, että uudet arvioinnin kriteerit ovat liian lepsuja. Niiden kuvataan herättäneen mykistystä ”kentällä”.
”Vaatimustaso tuntuu olevan, että kun oppilas ohjatusti tutustuu kynään ja kumiin, hänet päästetään läpi. Mitään ei tarvitse osata ja eri osa-alueet kompensoivat toisiaan, mikä on täysin järjetöntä”, kirjoittaa eräs äidinkielenopettaja.
JÄPPILÄ on huomannut, että oppilailta uupuvat nykyään monet perustaidot esimerkiksi äidinkielessä. Kun englannintunnille tulevat lapset eivät hahmota lauseen rakennetta, vieraan kielen opettaminen pitää aloittaa omasta äidinkielestä.
Lisäksi aikaa tuhraantuu muuhunkin: luokkakoot ovat kasvaneet, ja erityisapua tarvitsevia oppilaita on paljon. Oppilaiden keskittymiskyky on huonontunut merkittävästi.
”Kaikki aika menee sen varmistamiseen, että aivan perusasiat tulevat opituiksi. Aikaisemmin teimme oppilaiden kanssa näytelmiä kirjan kappaleista ja keväisin saatoimme mennä ulos”, Jäppilä kuvaa.
Esimerkiksi kielten oppiminen vaatii paljon harjoittelua ja toistoa. Kun sitä ei kerry tarpeeksi ajanpuutteen takia, opettajien pitää itse laskea vaatimustasoa.
Ilmiö nousee esiin monen kyselyyn vastanneen opettajan vastauksessa.
Vantaalainen kieltenopettaja kertoo, että koulussa on luovuttu esimerkiksi teosarvioiden kirjoittamisesta.
”Koulussa ei enää vaadita lukemaan kokonaisia kirjoja tai katsota elokuvia vieraalla kielellä, koska sinnikkyys ei riitä keskittymiseen ja kännykkään tartutaan välittömästi.”
Yläkouluissa 28 vuotta työskennellyt äidinkielen- ja kirjallisuuden opettaja kertoo pitkien tekstien lukemisen muuttuneen monille ylivoimaiseksi.
”Olen joutunut alentamaan vaatimustasoa varsinkin kirjallisuudessa; mukaan ovat tulleet kokonaisten teosten rinnalle novellit, selkokirjat ja helpotetut kirjat. Myös pitkien tekstien kirjoittamisen kriteereitä olen joutunut höllentämään. Läpi pääsee lyhyemmälläkin tekstillä, kun ennen teksti olisi pitänyt uusia.”
KESKITTYMISKYVYN lisäksi muutos vaikuttaa tapahtuneen asenteissa. Vastaajat kuvaavat minäkeskeistä kulttuuria ja empatiakyvyn heikkenemistä.
”Oppilaiden käytös on muuttunut paljon. Kyky ottaa toiset huomioon on vähentynyt”, Jäppilä pohtii.
Hänestä tuntuu, ettei oppilailta saisi vaatia enää mitään. Opettajien auktoriteetti on murentunut. Läksyjen tekemistä pidetään liian työläänä ja kaikesta pitäisi voida suoriutua helposti ja nopeasti. Jos huonosta käytöksestä antaa palauttaa, vanhemmilta tulee heti moitteita.
Samanlainen asenne näkyy myös ylemmillä asteilla. Eräs ravintola-alan ammatin opettaja kertoo, että opiskelijat saattavat esimerkiksi kieltäytyä parityöskentelystä ja lähteä kotiin kesken kaiken.
Opettajan mukaan empatia toisia kohtaan on vähentynyt ja yhteisöllisyyden harjoittamisesta on tullut vaikeaa. Kotitehtäviä on hänen mukaansa turha edes yrittää teettää, sillä niitä ei kuitenkaan tehdä.
Ammattikoulun opettajan mukaan vaikeuksia katsotaan usein läpi sormien. Hänen mielestään opettajat pyrkivät miellyttämään oppilaita, jotta nämä eivät jättäisi koulua kesken.
JÄPPILÄ ajattelee, että vaatimustason laskussa on kyse on laajemmasta yhteiskunnallisesta muutoksesta. Työelämästä tuttu taloudellisuuden ja tehokkuuden ihannointi on tullut osaksi koulumaailmaa.
”Koulua ei enää kunnioiteta Suomessa.”
Se on harmi, koska hänestä opettaminen on antoisaa ja tärkeää työtä. Jäppilä ei kaipaa opettajien paapomista, mutta toivoo, että osaamista ja kulttuurintuntemusta pidettäisiin suuremmassa arvossa.
Hän korostaa, että uudistuksia pitää tehdä. Niitä tehdessä pitäisi kuitenkin kuunnella, mitä lapset ja nuoret todella tarvitsevat. Se ei lopulta ole kovin monimutkaista.
”Lapsethan ovat ihan innosta pinkeinä kun he saavat leimoja vihkoon, kun sanat on kirjoitettu oikein”.
https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000010417365.html
