Teoria: Kiina on lietsonut Venäjän vihaamaan länsimaita entisestään saadakseen ne taistelemaan keskenään, jotta sen ei tarvitsisi tehdä likaista työtä länsimaiden tuhoamisesta itse.
Perustelut: Venäjän ja lännen vastakkainasettelusta, saati mahdollisesta sotimisesta, ei hyödy Venäjä tai länsimaat, mutta Kiina sen sijaan hyötyy. Niinpä intressit tällaisen vastakkainasettelun luomiselle/vahvistamiselle Kiinalla on olemassa. Kiina haluaa länsimaiden ja (mahdollisesti) myös Venäjänkin hajoavan tuhoamalla toinen toisensa, ja mikä sen helpompi tapa yrittää tuhota vihollinen kuin saada tämä vihollinen taistelemaan jonkun kolmannen pelinappula-osapuolen kanssa, ettei sotimista tarvitse tehdä itse. Tällöin Venäjä ei merkitsisi Kiinalle muuta kuin näennäistä liittolaista, jota se lähinnä hyväksikäyttää pelinappulanaan omien tavoitteidensa saavuttamiseksi.
Venäjän ja länsimaiden tulisi tehdä yhteistyötä keskenään, ja tällainen yhteistyö ainoastaan hyödyttäisi molempia osapuolia, ja tekisi molemmista vahvempia. Vaikkakin Venäjä katsoo lännen olevan rappion tiellä (mikä voi toki olla osaltaan aitoakin inhoa, mutta se on samalla myös juuri sellaista vihanlietsontaa, mistä Kiina hyötyy), lännellä ja Venäjällä on pohjimmiltaan enemmän yhteistä kuin Venäjällä ja Kiinalla, koska ensinnäkin, venäläisten geeniperimä on itä-Eurooppalaista (mm. puolalaista, valko-venäläistä, ukrainalaista, slaavilaista sekä myös virolaista, latvialaista, liettualaista ja unkarilaista) ja toiseksi, sekä länsimaat että Venäjä ovat kristittyjä, vaikkakin Venäjä enimmäkseen ortodoksinen ja länsi taas katolinen.
Oikea vihollinen siis löytynee idästä, mutta kauempaa sieltä. Koska voin taata, että tällä hetkellä Kiinassa hierotaan onnellisina käsiä, kun länsimaat ja Venäjä riitelevät entistä rivakkaammin. Huomion arvoista on kuitenkin se, että vihollisella en tarkoita tavallisia Kiinan kansalaisia, vaan enemmän Kiinan hallitusta ja sen alaisena toimivia tahoja kuten Kiinan armeijaa. Tämä ero tulisi myös tehdä Venäjä-vihan suhteen, koska tavallisilla Venäjän kansalaisilla ei ole osuutta hallituksensa politiikan kanssa.
