Mörkö (uusi tarina)
1. luku
Istuin Muumitalon olohuoneen sohvalla juoden kuumaa kahvia, jota Muumimamma oli juuri keittänyt meille. Kahvi oli vahvaa, mutta hyvää. Katselin, kuinka Muumipappa silmäili keskittyneenä päivän lehteä. Nuuskamuikkunen istui vieressäni sohvalla ja ryysti kahvia hajamielisen näköisenä. Muumimamma oli palannut takaisin omien askareidensa pariin. Oli tavallinen päivä Muumilaaksossa, ainakin siihen asti, kunnes taloon oli saapunut kaksi pikkuruista vierasta, jotka olivat käyttäytyneet hyvin epäilyttävästi. Nämä kaksi olivat esitelleet itsensä Tiuhdiksi ja Viuhdiksi ja nautittuaan kanssamme päivällistä, nämä olivat vain kiittäneet ja lukittautuneet yläkerran vierashuoneeseen. Siellä he edelleenkin piileskelivät.
Etenkin Muumipappa oli suhtautunut tulokkaisiin varautuneesti, kun taas Muumipeikko oli yrittänyt saada näitä mukaan leikkeihinsä. Nuo kaksi olivat kuitenkin perin epäsosiaalisia ja vaikuttivat kaiken lisäksi hyvin arkaluontoisilta, eivätkä olleet lähteneet mukaan. Ryystin kahvini loppuun ja mietin, minkä takia nuo muukalaiset olivat ylipäänsä tulleet vieraiksi Muumitaloon, jos aikoivat vain pysytellä huoneessaan ja pistäytyä ulkona vain syömään. Nousin sohvalta ja vein kahvikuppini keittiöön, missä Muumimamma soi minulle herttaisen hymynsä ja jatkoi valtavan tiskivuoren parissa.
Taivas alkoi hämärtymään ja huomasin kellon lähentyvän jo kahdeksaa. Olin ollut täysin uppoutunut sanomalehteen, jota olin ryhtynyt lukemaan Muumipapan jälkeen. Huomasin, että talo oli taas täynnä elämää, kun Muumipeikko ja Nipsu olivat palanneet takaisin Muumitaloon. Pikku Myy ja Niiskuneiti olivat puolestaan lähteneet omiin koteihinsa, joten Muumimamma oli tietämättään keittänyt tavallista isomman kattilallisen riisipuuroa. Otin kiitollisena lautasellisen vastaan ja söin hyvällä ruokahalulla. Pöydässä istuivat minun lisäkseni Muumipeikko, Nipsu, Muumipappa ja Nuuskamuikkunen, Muumimamman siistiessä keittiön liettä. Vieraista ei ollut kuulunut hetkeen mitään, kunnes kuulin portaikosta juoksemisen ääniä.
Tiuhti ja Viuhti saapuivat luoksemme hätääntyneen näköisinä, minkä myös Muumipappa pani merkille. Nämä söivät vain vähän Muumimamman tarjoamasta riisipuurosta ja olivat sen jälkeen jo palaamassa takaisin yläkertaan, kunnes Muumipappa pysäytti nämä ja kysyi, minkä takia vieraat olivat niin jännittyneitä ja pysyttelivät vain omissa oloissaan. Toinen vieraista, Tiuhti, katsoi kysyvästi ystäväänsä Viuhtia, nielaisi ja aloitti sen jälkeen selonteon, jossa ei ollut päätä eikä häntää, mutta joka oli sisällöltään niin pelottava, että se sai väkisinkin minut varautuneeksi.
Tiuhti kertoi, että häntä ja Viuhtia seurasi jokin iso ja möhkälemäinen hahmo, joka ilmestyi aina heidän ollessa menossa nukkumaan. Nämä käyttivät olennosta nimeä "Mörkö" ja heidän selontekonsa oli niin sekava ja ahdistava, etten saanut siitä täyttä selvyyttä. He kertoivat, että olento tuntui ilmestyvän aina heidän taakseen ja tappavan jokaisen, joka katsoisi sitä silmiin. Nämä selittivät, että heidän äitinsä oli puhunut "Möröstä" pari päivää ennen kuolemaansa, jonka jälkeen kyseenomainen otus oli alkanut ilmestymään heidänkin viereensä, mistä johtuen nämä olivat jättäneet talonsa ja paenneet muualle siinä toivossa, ettei hirviö seuraisi heitä. Mutta nyt nämä olivat varmoja siitä, että "Mörkö" saapuisi heidän luokseen tänäkin yönä.
Muumipappa yritti kysellä lisää tästä "Möröstä", mutta sai kovin kummallisia ja sekavia vastauksia. Niinpä tämä vaikutti siltä, kuin pitäisi vieraita hulluina ja supatti jotakin Muumimamman korvaan. Myös Muumipeikko ja Nuuskamuikkunen eivät selvästikään uskoneet kuulemaansa. Minun lisäkseni ainoastaan Nipsu vaikutti hyvin järkyttyneeltä. Vaikka tämä kovasti toisteli, että vieraat valehtelivat vain säikyttääkseen ja ettei mörköjä ole olemassakaan, näin tämän silmistä paistavan pelon. Vaikka olin itsekin hieman ahdistunut vieraiden puheista, pyrin ajattelemaan kuitenkin loogisesti ja lopulta totesin, että vieraat olivat todennäköisesti syntyjään vainoharhaisia tai kenties muuten vain psykoottisia. Teoriani saivat vahvistusta, kun vieraat rupesivat jakamaan pillereitä.
Viuhti ojensi jokaiselle pillerin ja sanoi, että näiden avulla saisi unta. Muumipappa ja Muumimamma olivat järkyttyneitä ja poimivat heti lääkkeet pöydältä ja viskasivat ne uuniin. He myös takavarikoivat kaksikon kolme tablettipurkkia ja heittivät nekin tuleen. Tämän jälkeen muukalaiset menivät täysin sekaisin ja alkoivat huutamaan "Emme voi enää ikinä nukkua!" ja "Tapoitte meidät kaikki!" -tapaisia lauseita, minkä jälkeen Muumipappa viittoili minua, Muumipeikkoa ja Nuuskamuikkusta avukseen. Laitoimme kummallekin suukapulan suuhun ja sidoimme nämä tuoliin kiinni, sillä emme kestäneet noita mielipuolisia huutoja ja hysteerisyyttä enempää.
Muumipappa päätti, että seuraavana päivänä ilmoittaisimme noista kahdesta poliisille ja epäili näiden olevan joko mielisairaita tai huumekäyttäjiä. Muumimamma oli tilanteesta järkyttynyt ja meni keittämään iltateetä. Nuuskamuikkunen teki lähtöään teltalle. Katsoin kelloa ja huomasin, että se oli jo puoli kaksitoista. Vilkaisin ulos ikkunasta ja huomasin, että ulkona oli säkkipimeää. Tunsin myös omituista yksinäisyyden ja kylmyyden tunnetta sisälläni, joten ryhdyin mielihyvin nauttimaan Muumimamman keittämää lämmintä teetä, jonka lämpö sai oloni hieman paremmaksi. Nuuskamuikkunen toivotti hyvät yöt ja lampsi ylos yöhön ja katselin ikkunasta, kuinka tämän ääriviivat sulautuivat hiljalleen yöhön.
Kuten minäkin, Nipsu päätti myös jäädä taloon yöksi. Niinpä Muumimamma meni yläkertaan ja vaihtoi Tiuhdin ja Viuhdin huoneen lakanat sänkyyn, johon Nipsu pääsi yöpuulle. Minä itse olin nukkunut jo yhden yön talon toisessa vierashuoneessa, joka sijaitsi myös yläkerrassa. Muumipappa ja Muumimamma siirtyivät hiljalleen omaan makuuhuoneeseensa ja Tiuhti ja Viuhti jätettiin tuoleihin sidottuina tylysti olohuoneeseen, johon sytytettiin kuitenkin kynttilä tuomaan valoa. Muumipeikko katsoi tuota mystistä kaksikkoa hieman ärtyneen näköisenä ja näytti hetken aikaa ihan isältään. Pohdiskelin, että mitähän tämän mielessä tällä hetkellä myllersi, joten kysyin, mitä mieltä tämä oli Tiuhdista ja Viuhdista ja ennen kaikkea "Möröstä".
Muumipeikko ihmetteli, uskoisiko minun kaltaiseni looginen ihminen satuolentoihin ja totesi sen jälkeen, että oli varma, että nuo kaksi olivat käyttäneet niin paljon huumeita, että olivat tehneet pysyvää vahinkoa päänupeilleen ja näkivät nyt mörköjä jokapuolella. Totesin olevani jotakuinkin samaa mieltä, toivotin hyvät yöt ja katselin, kuinka Muumipeikkokin meni omaan huoneeseensa ja sulki oven. Sen jälkeen marssin omaan vierashuoneeseeni, sammutin valaistusta antavan kynttilän ja siirryin maate. "Mörköjä ei ole olemassakaan", ajattelin ja suljin silmäni. Hiljaisuus täytti talon.
Huomasin jossakin vaiheessa heränneeni järkyttävän kylmyyteen. Asetin peiton tiukemmin ylleni ja yritin saada uudelleen unta. Peitto ei auttanut kuitenkaan mitään, sillä kylmyys tunki luihin ja ytimiin. Vaihdoin asentoa ja vereni pysähtyi, kun huomasin, että huoneeni ovi oli raollaan. Olin aivan varma, että olin sulkenut oven ennen kuin olin ryhtynyt nukkumaan. Villit ajatukset täyttivät mieleni, mutta nousin kuitenkin ylös sulkeakseni oven. Ajattelin, että olin vain unohtanut lukita oven ennen nukkumaanmenoa ja olin palaamassa vuoteeseeni, kunnes hiljaisuuden rikkoi ääni, joka sai kaiken vereni hyytymään.
En pysty mitenkään kuvailemaan tuota ääntä, sillä se oli niin matala, koriseva ja epäinhimillisen kuuloinen, ettei ihmiskorvan pitäisi kyetä edes vastaanottamaan moisia ääniä. Se kuulosti yhtä aikaa niin valitukselta kuin uholtakin. En erottanut sanoja, mutta ääni täytti minut pelolla, jota en ollut koskaan tuntenut. Kuulosti siltä, kuin ääni olisi tullut alakerrasta, joten suljin oven ja ryntäsin välittömästi sänkyäni kohti. En kuitenkaan huomannut maassa lojuvaa peittoani, johon kompastuin ja siinä samassa maailmani pimeni.
